Alkuaskeleet kohti oikeaa suuntaa
Olen siis pienestä pitäen tuntenut vetoa nimenomaan jousisoittimiin. Koskettimet toki helpot oppia, mutta ei koskaan tuntunut ihan siltä omalta jutulta. 18-vuotiaana sain sukulaiselta lainaksi haitarin. Sekin oli varsin nopea omaksua itsekseen, äärettömän looginen soitin, mutta edelleen tuntui että jotain puuttui.
Parikymppisenä ostin itselleni viulun. Kaverin kaveri opetti alkeet ja pääsin vihdoin kurkistamaan jousisoitinten maailmaan. Valitettavasti olosuhteet eivät olleet tuolloin parhaat mahdolliset enkä voinut jatkaa harrastusta alkeisvihko ykköstä pidemmälle.
Uusi tilaisuus koitti reilut 10 vuotta myöhemmin, kun bongasin kansalaisopistosta viulunsoittokurssin. Kansalaisopistosta! Ikinä ennen en ollut törmännyt kuin perinteisiin kitara- ja haitarikursseihin. Ilmoittauduin siis mukaan, ja näillä tunneilla kävinkin useamman vuoden. Aloitin jälleen ihan alkeista ryhmän mukana.
Nelisen vuotta sitten lapseni aloitti musiikkiopistossa sellon soiton. Sello valikoitui soittimeksi vähän sattumalta, se ei siis ollut ykköstoive. Viulu oli laitettu ykköseksi, ja toiseksi vaihtoehdoksi sitten sello, olihan se ainakin lapsen silmissä kuin jättikokoinen viulu :) Näin jälkeenpäin olen ylen tyytyväinen että kävi kuten kävi.
Sello on mahtava soitin, ääni miellytti heti omaa korvaani huomattavasti enemmän kuin viulussa. Sello ei kuulostanut absoluuttisen kauhealta edes aloittelevan pikkusoittajan käsissä. Lisäksi soittoasento on huomattavasti mukavampi viuluun verrattuna. Olin ehtinyt jo ikävuosien ja istumatyön mukana hankkia jäykistyneen selän ja niska-hartiaseudun, jota viulu rasitti tosi pahasti.
Lapsen harrastuksen alkuvaiheessa vanhemmat olivat ahkerasti soittotunneilla mukana, joten opin siinä sivussa lapsen kanssa samaan tahtiin sellon soittoon liittyvät niksit. Kotona lapsi harjoitteli ensin, ja sitten äiti samat asiat sillä minikokoisella soittimella :D
Vähitellen ihastus syveni rakkaudeksi tuohon soittimeen. Kyllä se vaan kuulostaa niin paljon paremmalta kuin viulu. Olisipa minullakin oma (oikean kokoinen) sello!
Parikymppisenä ostin itselleni viulun. Kaverin kaveri opetti alkeet ja pääsin vihdoin kurkistamaan jousisoitinten maailmaan. Valitettavasti olosuhteet eivät olleet tuolloin parhaat mahdolliset enkä voinut jatkaa harrastusta alkeisvihko ykköstä pidemmälle.
Uusi tilaisuus koitti reilut 10 vuotta myöhemmin, kun bongasin kansalaisopistosta viulunsoittokurssin. Kansalaisopistosta! Ikinä ennen en ollut törmännyt kuin perinteisiin kitara- ja haitarikursseihin. Ilmoittauduin siis mukaan, ja näillä tunneilla kävinkin useamman vuoden. Aloitin jälleen ihan alkeista ryhmän mukana.
Nelisen vuotta sitten lapseni aloitti musiikkiopistossa sellon soiton. Sello valikoitui soittimeksi vähän sattumalta, se ei siis ollut ykköstoive. Viulu oli laitettu ykköseksi, ja toiseksi vaihtoehdoksi sitten sello, olihan se ainakin lapsen silmissä kuin jättikokoinen viulu :) Näin jälkeenpäin olen ylen tyytyväinen että kävi kuten kävi.
Sello on mahtava soitin, ääni miellytti heti omaa korvaani huomattavasti enemmän kuin viulussa. Sello ei kuulostanut absoluuttisen kauhealta edes aloittelevan pikkusoittajan käsissä. Lisäksi soittoasento on huomattavasti mukavampi viuluun verrattuna. Olin ehtinyt jo ikävuosien ja istumatyön mukana hankkia jäykistyneen selän ja niska-hartiaseudun, jota viulu rasitti tosi pahasti.
Lapsen harrastuksen alkuvaiheessa vanhemmat olivat ahkerasti soittotunneilla mukana, joten opin siinä sivussa lapsen kanssa samaan tahtiin sellon soittoon liittyvät niksit. Kotona lapsi harjoitteli ensin, ja sitten äiti samat asiat sillä minikokoisella soittimella :D
Vähitellen ihastus syveni rakkaudeksi tuohon soittimeen. Kyllä se vaan kuulostaa niin paljon paremmalta kuin viulu. Olisipa minullakin oma (oikean kokoinen) sello!
Kommentit